Etappi 7: Turku ja Fiskari

Matkalla Turkuun seikkailimme ympäriämpäri Satakuntaa ja Varsinais-Suomea. Päätimme pitää pienen tauon Laitilassa, sillä tahdoimme nähdä virvoitusjuomatehtaan edes ulkoapäin. Valitettavasti emme päässeet ollenkaan sinne asti, vaan tyydyimme paikalliseen ABC:hen. ABC-marketissa huomasimme, että olemme tosiaan Laitilan huudeilla: Myymälässä oli uskomaton määrä Laitilan tuotteita, sekä myös fanikrääsää. Esa kerkesi napakasti kommentoida fanituotteiden hinnoittelua varsin hinnakkaiksi.

Laitilan pysäkin jälkeen löysimme itsemme hetken päästä Turusta, jossa tarkoituksena olisi käydä kaupassa ennen Velholle siirtymistä. Suhasimme rauhankatua ees taas etsien paikallista Siwaa, kunnes kolmannella ajokerralla sen bongasimme. Ensimmäisellä ohiajolla  törmäsivät Kari ja Esa vanhaan tuttuunsa, jonka kanssa koettiin iloinen jälleennäkeminen. Jälleennäkemisen jälkeen eksyimme Siwan kassalle, ja mukaan lähti maukkaita kotimaisia prosenttituotteita.

Velho sijaitsi Siwan lähiseudulla, joten ajomatka ei ollut pitkä. Pääsimme Velhon sisäpihalle ja eikös siitä ensimmäiset korkattu välittömästi. Talo tarjosi muutakin ja pian pihalla olikin kaikenlaista vipeltäjää. Ilta eteni grillauksen ja juomisen ja paskanjauhannan voimin, mutta sitä parempaa juhannuksenviettotapaa en itse keksi. Nähtiinhän nurmikolla myös perinteiset juhannuspainit muutamaan otteeseen. Pippalot päättyivät hieman keskiyön jälkeen, jolloinka mekin lähdimme jatkamaan matkaa. Velholta mukaan tarttui yksi taistelija, jonka kävimme viemässä kotiin. Kyseisellä koukkausmatkalla saimme yllätyskutsun, kun lähistöllä asuva Kreisityttö ehdotti visiittiä hänen luokseen. Ilmaista kaljaakin oli tarjolla, niin eiköhän Audi suunnannut seuraavaksi sinne. Kreisityttö tarjosi olutta ja hyvää seuraa – muuta ei voikkaan vaatia! Aikamme kreiseiltyämme lähdimme jatkamaan kohti Saloa. Tässä vaiheessa alkaa kirjoittajalta kadota ajan- ja paikantaju, joten en voi antaa tarkkaa raporttia tapahtumista.

Salon tyhjyyden jälkeen siirryimme taas toisella aikawarpilla Fiskariin, jossa tarkoituksena oli ihastella paikallisia maisemia. Kello oli kuitenkin niin paljon, ja ryhmämme niin väsynyt eli ol iaika siirtyä majoittumaan. Majoituspaikaksi valikoitui Fiskarin keskustassa oleva hiekkaparkkipaikka, johon rupesimme pystyttämään telttaa. Kyseinen teltanpystytys oli kuitenkin varsin koomiset mittasuhteet saavuttanut prosessi, joka pistää mietityttämään: Paljonko sitä Velhon tarjoamaa taikajuomaa me nautimmekaan? Telta oli kuitenkin pian pystyssä ja siirryimme majoittumaan telttaamme.

Aamulla heräsimme varsin aikaisin, ja lähdimme lähes välittömästi jatkamaan matkaa. Kurvattuamme hiekkaparkkipaikan ohi tajusimme missä olimme majoittuneet: Paikallisen hotellin parkkipaikalla. Noh, ebintouraaja ei tästä lannistu vaan jatkaa matkaansa. Suunnistimme kohti Uuttamaata ja päätimme koukata Nummelaan. Tarkoituksena oli metsästää Anssi Kela.

Etappi 6: Satakunta

Heräsimme Suomen Joutsenen pirtistä. Olimme viettäneet varsin mukavan juhannusyön. Todisteena kaljapullojen ja puoliksi tyhjän viskipullon läsnäolo tiloissa. Menon ollessa varsin diippi, ei aamulla kuitenkaan kenelläkään ollut mitenkään heikko olo. Hyvä vain, sillä lähtöä piti ruveta tekemään. Heräsimme kello 12.00 ja olimme 30 minuutissa lähtövalmiita. Kiitimme Suomen Joutsenta ja lähdimme jatkamaan matkaamme kohti etelää. (Myöhemmin huomasimme, että makkaravarantomme jäivät Suomen Joutsenen jääkaappiin. Ei siinä, toivottavasti maistuvat!).

Lapualta lähdimme liikehtimään Seinäjoen kautta kohti Satakuntaa ja sen keskusta, Poria. Matka sujui ilman kummoisempia kommervenkkejä, ja aikamme huristeltuamme pysähdyimme Parkanoon. Parkanossa täydennettiin juomavarantoja ja nautittiin sivistyneet brunssit Turkulaisittain – Hesburgerissa.  Parkanossa otettiin myös pienet kisat Nürburgringissa, kun japanilainen arcade-kilpa-ajopeli viihdytti seuruettamme. Lepopaussin jälkeen poristelimme kohti Poria, jossa meitä odottaisi Intiaani.

Intiaanille saavuttuamme saimme nauttia Porilaisesta meri-ilmastosta. Aurinkokin paistoi kauniisti, joten siirryimme äkkiä Intiaanin asunnolle. Asunnolla meille tarjottiinkin mahdolissuutta hakata pleikkaria ja tätä teimme. Aikamme pelailtuamme ja maailmaa parannettuamme totesimme, että olisi aika jatkaa matkaa. Intiaanille annoimme kiitokset vieraanvaraisuudesta ja suuntasimme seuraavaa kohdetta päin. Suuntasimme seuraavaksi Varsinais-Suomeen, ja sen keskukseen: Turkuun. Turussa meidät vastaanottaisi Velho.

Etappi 5: Jyväskylä ja Lapua

Jyväskylää lähestyttäessä kaivoimme puhelimen esiin ja rupesimme soittelemaan tutuille. Ensimmäisenä tahdoimme erään zombiekirjoittajan olinpaikkatiedot. Kyseinen herra vastaili olevansa mökillä, mutta lupasi ilmoitella Jyväskylään siirtymisestään heti kun tiesi tarkemmin. Valitettavasti miehestä ei enää kuultu sen jälkeen. Zombiekirjailijan jälkeen soitimme Puutyöläiselle, joka iloisesti vastaili mökiltään. Valitettavasti Puutyöläisen mökki sijaitsi saaressa, joten sinne ei meidän Ebin-biilillä päästy. Hieman lannistuneina jäimme pohtimaan Jyväskylän visiitin lyhyeksi jättämistä, mutta nopeasti keksaistiin kolmas henkilö soittaa. Tarratyöläinen oli oikeasti Darratyöläinen, mutta vastasi varsin heleästi puhelimeensa ja mielellään otti meidät vieraakseen.

Auto jätettiin torin läheisyyteen ja siirryimme odottelemaan Darratyöläistä saapuvan. Darratyöläinen ei ollutkaan darrassa, vaan Tarratyöläisemme oli selkeästi humalassa. Myöhemmin selvisikin, että paikallisessa juottolassa oli ollut ilmaisen viinan ilta joka selittää isäntämme olotilan. Siirryimme Tarratyöläisen asunnolle, jossa paikalla oli myös tämän avopuoliso. Juttelimme aikamme niitä näitä ja katselimme hiukan amerikkalaista teiniviihdettä. Jossain välissä kuitenkin totesimme, että on aika jatkaa matkaa. Sanoimme hyvästit isännälle ja emännälle ja jätimme heidät selviämään pahasta maailmasta. Seuraavana etappinamme olisi Lapua ja siellä sijaitseva pirtti. Pirtin isäntänä olisi suuri ja mahtava Suomen Joutsen.

Ajeltuamme hetken aikaa löysimme itsemme Lapualta ja yllättäen risteyksessä vastaan tuli Suomen Joutsen vintage-mersuineen. Ironisesti ja läpällä lähdimme seuraamaan Suomen Joutsenta kohti sen kotipesää ja pienen maantierälläilyn jälkeen pääsimme keskelle kauneinta Pohjanmaan maisemaa. Janin mielestä Tsurupettan -maata. Aikamme tutusttuamme pirttiin, päätti Suomen Joutsen viedä meidät kierrokselle ympäri Lapuan maita ja mantuja. Tutuksi tulivat mm. Lapuan shelli, ne 3 lähiräkälää ja poliisiasema (minkään rakennuksen sisällä ei käyty). Ajeltuamme hetken ympäri latteita maita, kurvasi Suomen Joutsen vesistön lähelle ja päätimme käydä testaamassa paikallisen uimarannan. Valitettavasti vesi oli järkyttävän kylmää, joten vain 2 joukostamme päätti pulahtaa veteen. Pulikoinnin jälkeen suunnistimme takaisin pirtille, jossa laitettiin grilli tulille ja päätettiin laittaa matkailu tältä päivältä tauolle. Pirtti tarjosi niin hyvät puitteet viettää juhannusaattoa ja kunnon nukkumapaikat, joten päätimme jäädä lepuuttamaan itseämme huomisen koitoksia varten.

Huomisen ohjelmassa on länsirannikon koluaminen. Pääetappeina ainakin Pori ja Turku. Ken tietää jos vaikka Helsinkiin ehditään?

Etappi 4: Savo (Osa 2)

Murtuneina jatkoimme matkaamme kohti uhmaten sähkön puutetta. Blogia oli päivitettävä hinnalla millä hyvänsä! Matkalla kohti Varkautta Jan piti puhelinyhteyden kotimekaniikkoon, ja valoa tunnelin päässä alkoikin näkymään. Saavuimme juuri sopivasti Varkauteen ja paikallinen Teboil olisi meidät pelastava laitos. Hetken tutkittuamme auton sulakeboksia, kävimme sisätiloissa tutkimassa josko varaosia löytyisi. Ja kyllähän niitä löytyi! Jan päätti reteänä kaverina ottaa useamman sulakkeen sisältävän boksin, jottei vahinko pysäyttäisi meitä mahdollisesti uudestaan matkamme aikana. Nyt, uudenkarhean sulakkeen kera, pääsimme taas käyttämään sähkölaitteita ja suorittamaan bloginpäivitystehtäväämme. Pelastuimme, kiitos Teboilin! Päätimme tämän löydön kunniaksi nauttia ateriat Teboilin yhteydessä olevassa Rollsissa.

Auton korjaantumisen ja ruuansyömisen jälkeen Kari ja Esa koettivat onneaan RAY:n rahapeleissä. Lopputuloksena jäätiin voitolle ja reilusti. Tilanne oli siis parempi kuin koskaan. Tästä rohkaistuneena jatkoimme kohti määränpäätämme Pieksämäelle. Kurvasimme torin kulmalle ja tapasimme välittömästi Juhannuksen uhrin. Miespolo kertoi hukanneensa lompakon, puhelimen, takin ja auton. Onneksi sentään housut olivat jalassa. Soittelimme isännällemme ja Taide__hippi odotteli jo pannu kuumana meitä. Kadulle saavuttuaan mies otti meidät avosyliin vastaan ja vei meidät kerrostaloasuntoonsa. Heti ensimmäisenä lyötiin kahvikupit kouraan ja meidät esiteltiin talon kissoille. Kyseiset kissat olivat kylläkin hikikomerolaatua ja toinen niistä päättikin siirtyä kirjaimellisesti komeron puolelle piileskelemään.

Taide__hipin luona nähtiin myös digitaalitaidetta, joka kenties Jaffa-hallilla näytetään loppukesästä. Lisäksi Desucon -kuvia käytiin läpi ja naureskeltiin koko viime viikonlopun tapahtumat lävitse. Enemmän huomiota kuitenki herätti isäntämme airsoft-valikoima, josta löytyi varsin monenmoista tussaria. Piakkoin hommat siirtyivätkin inttijuttujen pariin ja isäntämme näytti kaikenlaisia videoita omalta palvelusajaltaan. Kaikkea sitä. VIdeoita tiirailtuamme totesimme, että on aika jatkaa matkaa. Jyväskylä olisi seuraava kohde matkallamme kohti länsirannikkoa, joten siirryimme autoomme ja nostimme kytkintä. Jyväskylässä tapaamme erään zombiekirjoittelijan sekä uudelleenkohtaamme Puutyöläisen.

Etappi 3: Savo (osa 1)

Etelä-Karjalan tomut karisteltuamme matkasi maalaivamme kohti Savon seutuja. Matkalla huomasimme, että Suomen mittava 3G-verkko ei varsin hyvin kanna Savon metsiköissä. Tämä vaikeutti mm. Etelä-Karjalan postauksen tekemistä. Rikun randomnukahtelu saattoi myös hieman hidastaa tehtävän suorittamista. Onneksi saimme kuitenkin postauksen tulille, teidän iloksenne. Soittelimme vielä Panssarimiehelle, joka lupautui raahautumaan luoksemme Savonlinnan keskustaan.

Autoja kaikkialla.

Savonlinnaan saapuessamme huomasimme kaupungin olevan suljettu. Haminan Zombiet taisivat keretä yön aikana tännekkin. Oikeasti este johtui Savonlinnan tasosilloista, jotka kuitenkin aiheuttivat varsin mukavan pituisen letkan. Aikamme odoteltuamme pääsimme siirtymään kohti Savonlinnan keskustaa, vaikka matka eteni erittäin verkkaisesti. Mikä ajaa ihmiset juhannusaattona Savonlinnaan? Syytä emme saaneet vielä selville. Tutustuimme hieman paikalliseen torielämään seuraamalla paikallisia haitarityttöjä. Parin toivebiisin kuultuamme päätimme siirtää automme paikallisen Hesen parkkipaikalle ja odottelimme Panssarimiehen saapumista. Panssarimies saapui paikalle ja päätimme kuulustella häntä paikallisista menomestoista. Petyimme karvaasti, sillä kaikki paikat olivat kiinni ja suomen ensimmäinen topless-baarikin oli vaihtanut tyyliään. Ainoa menomesta olisi läheinen ABC, johon sitten päätimme lähteä moottoriajoneuvoillamme. Jottei matka olisi ollut täysin tylsä, otimme käyttöön radiopuhelimet. Näiden avulla pystyimme keskustelemaan niitänäitä vaikka olimmekin liikkeessä. ABClla pidettiin pieni huoltotauko ja juotiin sumpit sekä syötiin jätskit. Tauon päätyttyä sanoimme Panssarimiehelle hyvästit ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Saatanallisen hyvä paikka?

Kohteemme oli jälleen selvä: Päätimme lähteä tervehtimään taide___hippiä Pieksämäelle. Aiemmin ircissä käydyn keskustelun pohjalla luvassa olisi varsin hyvä rasti. Lupasihan taide___hippi tarjota meille kaljaa! Rohkeina poikina lähdimme Savonlinnasta kohti Varkautta , silmissämme kiiltäen kaljatölkkien etiketit.

Mutta sitten – pahin tapahtui: Rantasalmen pysähdyspaikalla saimme idiksen iskeä FM-lähettimen kiinni tupakansytyttimeen. Sitten alkoivatkin ongelmat. FM-lähettimen rikkinäinen virtaliitin aiheutti oikosulun ja autostamme paloi sulake. Nyt emme saaneet enää virtaa läppärille tai millekkään muulle laitteelle. APUA 112 SOS. Miten me tästä selviämme? Oli pakko jatkaa matkaa ja toivoa, että pelastus varasulakkeiden muodossa löytyy.

TO BE CONTINUED…

Etappi 2: Etelä-Karjala

Omnom, maantiepizzaa.

Itärajan ihmeet kutsuivat joukkoamme ja jatkoimme Haminan ankeilta kaduilta Valtatie 7:ää pitkin kohti itärajan ihmeitä. Reitin varrelta bongailtiin varsin tuttuja tienvarsia ja pelottavan näköisiä rakennuksia. Paranoidimmat alkoivat jo pelätä keltaisen valtion hyökkäystä. Eteemme ilmestyivät myös varsin mittavat rekkajonot. Tien sivussa oli loppumaton jono pelkkää rekkaa, ja rekkafetisistit olisivat varmaankin kermanneet housunsa tämän näyn kohdatessaan. Päätimme pitää hetken ajelun jälkeen taas tauon ja kohtasimme tällöin muussaantunen supikoiran. Nälkähän siinä iski, joten Kari kaivoi esiin kokkausvarusteet ja söimme maukkaat makkarat.

Karin miehinen grillaustapa

Itäraja lähestyi uhkaavasti, joten suoritimme nopean koukkauksen ja suuntasimme kohti Miehikkälää. Matkalla tämän maaseutuihmeen kohdalla huomasimme, että Venäjän matkapuhelinverkko yltyi meidänkin luureihimme. Matkamme sujui moitteitta pitkin Miehikkälän seudun hiekkateitä ja matkaa tahditti Karin tuoma Jazz-CD. Aikamme suhailtuamme metsäteitä löysimme itsemme tienristeyksestä. Tienviitat osoittivat meille kohteemme: Lappeenranta 52.

Lappeenrantaan löysimme tiemme varsin jouhevasti ja tiesimme mitä tahdoimme ensimmäisenä tehdä. Paikkakunnalla asuva yhteyshenkilömme oli todennäköisesti nukkumassa, joten ajoimme herran pihaan. Puhelimella sitten herätettiin mies, ja epäuskoisena hän tuli tervehtimään meitä uinumisvarusteissaan. Hetken puhuttuamme kyseisen Vahvimman herran kanssa päätimme siirtyä väliaikaismajoitukseen: läheisen ostoskeskuksen parkkipaikka palvelee tarpeitamme täydellisesti. Auto ajettiin parkkiin ja äijät unten maille. Tai ainakin niin yritettiin. Itse en ainakaan saanut yhtään unenpäästä kiinni. Noin 3 tunnin kärsimyksen jälkeen seurasi autossamme herätys, mutta kaikki paitsi Jan päättivät ottaa lisänokosia.

Riku yrittää nukkua

Lisänokoset jäivät lyhyiksi, sillä lähdimme seikkailemaan Lappeenrannan keskustaan. Karin himotus lappeenrantalaisia lihapiirakoita kohtaan oli niin suuri, joten päädyimme torille syömään Vetyjä ja Atomeja. Varsin maukas aamupala! Lappeenrantalainen torielämä oli kello 07.00 varsin vilkasta, ja paikallinen torisetä yrittikin ottaa kontaktia kanssamme. Mistä hän yritti kommunikoida meille – se jäi epäselväksi. Nautinnollisen aamupalan jälkeen hurautimme kohti Imatraa ja itärajan tuntumaa. Osa Imatralle ajosta oli melko hämärän peitossa, sillä otin varsin mukavat nokoset matkalla. Heräsimme kuitenkin sopivasti katselemaan ökyrikkaiden suosimaa valtion hotellia. “Vitun Köyhät” kuten eräs viisas mies toteaisi. Auto jätettiin tämän laitoksen parkkiin ja puolet päätti lähteä katsomaan Imatran koskea. Imatran kosken visiitin jälkeen siirryimme rajavyöhykkeelle katselemaan raja-Suomen kauneutta. Loppujen lopuksi siellä ei ollut mitään nähtävää.

Täällä ei ole MI-TÄÄN.

Imatran nähtyämme totesimme, että seuraavaksi Savoon. Alkuperäisessä suunnitelmassa Joensuu olisi ollut yksi etapeista, mutta Janin tekemien laskelmien mukaan matkasta tulisi aivan liian pitkä. Päätimme täten suunnata kohti Savonlinnaa. Teimme vielä nopean aamukahvipaussin lähiseudun Teboilille, josta soittelimme Savonlinnan Panssarimiehelle. Panssarimies vastasi perinteikkään suomalaiseen tapaan – järkyttävän kankkusen väsyttämänä. Sovimme Panssarimiehen kanssa tarkemmista yksityiskohdista ja suuntasimme kohti Suomen sydänmaita.

Etappi 1: Kymenlaakso

Ensimmäisenä etappina matkan startin jälkeen oli Inkeroisten kylä lähellä Anjalankoskea.Itse kylä ei meitä kiinnostanut, sillä tulimme tapaamaan ystäväämme Puutyöläistä. Matkalla kohti sinne kuljimme selkeästi kirotun metsän läpi, sillä keskelle tietä putosi oksa. Aivan yllättäen.

Puutyöläiset ovat hienoja otuksia.

Puutyöläisen normaali vapaailta näytti olevan käynnissä, sillä paikalle saapuessa mies oli jo aika tuntuvassa humalassa. Eipä se meno meitä haitannut ollenkaan, vaan päätimme mennä sisälle nauttimaan talon antimista. Olihan Puutyöläinen kuitenkin varsin anteliaalla päällä! Heti ensimmäisenä naaman eteen pamautettiin Gin -pullo ja haulikon hylsyjä muistuttavia shottilaseja. Noh, juomat naamaan ja tutustumaan Puutyöläisen kirjahyllyyn. Osa ryhmästä päätti huudella meemuja irkkiin, kun taas itse vetäydyin näpyttelemään ylös havaintoja sekä muokkaamaan kuvia. Meno meni kyllä varsin villiksi, kun Puutyöläisen Airsoft-aseet herättivät huomiota. Aiemmassa postauksessa osalla miehistöstä olikin varsin upeat poset Puutyöläisen aseiden kera. Juotuamme juomat ja aseiden hiplailun rauhoituttua lähdimme jatkamaan matkaa. Oli aikaa jättää Puutyöläinen hakkaamaan Eve Onlinea ja elämään omaa Hikky-elämäänsä.

Paska paikka

Seuraava etappi oli selvä: tahdoimme (tai siis Riku tahtoi) takaisin Haminaan. Hamina, tuo Kymenlaakson helmi! Olutravintoloiden, RUK:n ja Tattoon kaupunki! Odotukset olivat tätä rastia kohden korkealla, joten suuntasimme välittömästi kohti ympyräkaupunkia. Matkalla vielä soiteltiin paikalliselle yhteyshenkilölle, joka voisi opastaa meitä Haminan ympyröillä. Saavuttuamme Haminaan suuntasimme välittömästi kaupungin sydämeen eli torille. Meno oli torstai-illan mukainen: pari paikallista oli ölisemässä torilla, mutta muuten kylän raitit olivat tyhjät. Yhteyshenkilöämme odotellessamme satuimme huomaamaan, että Zombie-invaasio oli saavuttanut Haminan rinkulat. Elävät kuolleet olivat näemmä innostuneet läheisen Tiimarin ränneistä, ja yrittivät näemmä ottaa niitä matkamuistoiksi. Onneksi yhteyshenkilö tuli paikalle ja päätimme sitten lähteä kiertämään kaupungin menomestoja. Ensimmäinen etappi: Pub Kompassi, jokaisen IT-miehen mekka. Paikalle saavuttuamme huomasimme kuitenkin paikan olevan kiinni. Tämä trendi toistui myös Pub 11:ssa, uusnatsien suosimassa Laguunissa sekä laajasta viskivalikoimastaan tunnetussa Jack Upissa. Tämän perusteella voimme rauhassa todeta: Hamina – PASKA PAIKKA. Suuntasimme pettyneinä kohti torilla ollutta autoamme. Torilta poistuessamme pari paikallista sankaria tahtoi meiltä kyydin kotiin. Valitettavast Ebin-biiliin ei mahdu kuin 4, eikä kumpikaan kyytiä hinkuneista ollut söpö touhoutyttö. Pettyneinä jatkoimme kohti itää ja uusia seikkailuita.